Eilen juuri manasin, kuinka vähän loppujen lopuksi niitä hyviä sijoituksia turnauksissa itselläni on. ilmeisesti se manaaminen ja höyryjen päästäminen oli jonkin asteinen riitti, kun sen saattelemana sijoittauduin kolmanneksi illan freezoutissa (buy-in 5+0.5 $). Osallistujia turnaukseen oli jotakuinkuin 320.

Turnaus meni kaikkivaltaisesti hyvin. En juurikaan mokia tehnyt (vaikka olisihan se voinut päättyä paremminkin). Toistakymmentä kuvaparia tuli käteen, joilla kaikilla taisin voittaa. Mitään älyttömiä ohivetoja ei näkynyt, joten kerrankin järkevää peliä, jossa ei tarvitse hiuksia kiskoa raivopäissään.

Viimeisen naulan arkkuun löi vähäinen stäkkini (~50 000), kun blindit olivat jo 5000 ja 10 000. Muutaman kerran sain varastettua blindit, että pääsin taas kierroksen eteen päin, mutta ei niitä hyviä lappuja enää siunaantunut. Joten piti alkaa toimimaan. Ja siinä sitten kävin näin:

Button fold
SB (minä) allin 48 983.28
BB maksaa

Flop 4d, 9c, Td
Turn 7s
River 2d

Laput esiin; issellä A6s, BB:lla Ad Qh

Hailla vietiin. Mutta olen loppujen lopuksi ihan suht tyytyväinen, vaikka aina voi paremminkin mennä. Nettosin kuitenkin elämäni isoimman potin! Huikeat 155$ ja risat :)

Saa onnitella!